Viime aikojen keskusteluissa on paljon väännetty peistä Suomen metsistä ja siitä, ovatko ne hiilen nielu vai hiilen päästökohde. Näissä yhteyksissä vilahtelee jatkuvasti lyhenne LULUCF. Mitä tämän lyhenteen taakse kätkeytyy, ja minkälaiseen suurempaan kokonaisuuteen se liittyy? Tätä käsittelen tässä kirjoituksessa.
Jotta päästään alkuun ja puhutaan samoista asioista samoilla tavoilla, olen tähän alkuun koonnut muutamia asiaan liittyviä peruskäsitteitä ja niiden määritelmiä. Näiden lukemiseen ja sisäistämiseen kannattaa käyttää hetki aikaa ennen kuin menemme varsinaiseen asiaan. Käsitteet ovat tässä aakkos-, ei tärkeys- tai muussa järjestyksessä.
F-kaasut eli fluorikaasut ovat ihmisen valmistamia kaasuja, joita käytetään teollisissa sovelluksissa usein korvaamaan otsonikerrosta heikentäviä aineita, koska ne eivät vahingoita ilmakehän otsonia. F-kaasut ovat kuitenkin voimakkaita kasvihuonekaasuja, joiden ilmakehän lämmityspotentiaali on suurempi kuin hiilidioksidin.
Ekosysteemi on luonnonolosuhteiltaan yhtenäisellä alueella elävien eliöiden ja elottoman ympäristön muodostama toiminnallinen kokonaisuus. Esimerkiksi yksittäinen järvi, metsä ja suo ovat ekosysteemejä.
Ekosysteemipalvelut ovat luonnon ekosysteemien tuottamia aineellisia ja aineettomia hyötyjä ihmiselle. Ekosysteemipalvelut jaetaan neljään luokkaan: tuotantopalveluja ovat mm. ravinto, vesi ja rakennusaineet, ylläpitopalveluja fotosynteesi ja ravinteiden kierrätys, sääntelypalveluja ilmaston sääntely, veden ja ilman puhdistus sekä kulttuuripalveluja esteettisyys ja virkistys. Ekosysteemipalvelujen tarkastelun lähtökohta on puhtaasti ihmiskeskeinen.
Euroopan vihreän kehityksen ohjelman tavoitteena on tehdä EU:sta moderni, resurssitehokas ja kilpailukykyinen talous, jossa vuoteen 2050 mennessä ei enää aiheuteta kasvihuonekaasujen nettopäästöjä, talouskasvu on erotettu resurssien käytöstä ja ketään ihmistä tai mitään aluetta ei jätetä jälkeen muista. Ohjelma hyväksyttiin 2019.
GWP100 eli Global Warming Potential 100 on kasvihuonekaasujen yhteismitallistamisessa käytettävä ominaislämmitysvaikutuskerroin, joka kuvaa niiden vaikutusten voimakkuutta 100 vuoden aikana hiilidioksidiin verrattuna.
Hiilidioksidiekvivalentti on kasvihuonekaasujen yhteismitta, joka avulla lasketaan eri kasvihuonekaasujen vaikutus kasvihuoneilmiön voimistumiseen suhteessa hiilidioksidiin, sillä toiset kasvihuonekaasut ovat haitallisempia ilmastolle kuin toiset. Metaani (CH4) on muunnettu hiilidioksidiekvivalenteiksi kertoimella 28 ja dityppioksidi (N2O) kertoimella 265 (GWP100), eli ne ovat 28 ja 265 kertaa haitallisempia ilmastolle kuin hiilidioksidi.
Hiilinielu on kasvava hiilivarasto, joka sitoo ilmakehän hiilidioksidia ja näin vähentää sitä. Maapallon tärkeimpiä hiilinieluina toimivia ekosysteemejä ovat meret, metsät, maaperät ja kasvit.
Hiilipoistuma on hiilinielujen aikaansaamia kasvihuonekaasujen poistuma ilmakehästä.
Hiilitase eli nettonielu lasketaan hiilivarastoon kuten esimerkiksi metsään sidotun ja sieltä vapautetun hiilen erotuksena tietyllä aikavälillä
Ilmastoneutraalius tarkoittaa, että kasvihuonekaasupäästöt ja -nielut ovat yhtä suuret.
Maankäyttö tarkoittaa niitä asioita, joihin maaperää käytetään. Tällaisia ovat mm. asuminen, tiestö ja maa- ja metsätalous. Maankäytöllä on ratkaiseva vaikutus mm. ekosysteemeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja ilmastoon.
Maankäytön muutos tarkoittaa esimerkiksi sitä, että metsää kaadetaan asutuksen tieltä tai suota ojitetaan metsänkasvatuskäyttöön.
Maaperähiili on maaperään sitoutunutta orgaanista hiiltä, joka muodostuu esimerkiksi kasvien lahotessa humukseksi ja eliöiden muuttuessa maaperän orgaanisiksi jakeiksi. Ihmisen toimilla on merkittävä vaikutus maaperähiilen pysyvyyteen.
Päästö – kasvihuonekaasujen lähteistä ilmakehään syntyvä kasvihuonekaasupäästö.
Päästökauppajärjestelmä on Euroopan Unionissa käytössä oleva hiilimarkkinajärjestelmä, joka perustuu energiaintensiivisten teollisuusalojen ja sähköntuotantoalan päästökatto- ja kauppajärjestelmään. Järjestelmässä tietyt merkittävät haitallisia päästöjä tuottavat laitokset saavat tai joutuvat ostamaan luvan jokaista ilmaan päästämäänsä hiilidioksiditonnia varten. EU:n vuosittainen kokonaispäästölupapotti on pienempi kuin todelliset päästöt, jolloin päästökaupassa mukana olevat yritykset pyrkivät pienentämään päästöjään ja myymään vapautuneet päästöoikeutensa niitä enemmän tarvitseville. Päästökauppa on siis päästöoikeuksien kauppaa. Päästökaupan piiriin kuuluu EU:ssa yli 10 000 energiantuotanto- ja teollisuuslaitosta. Päästökauppa on EU:n tärkein väline, jolla toteutetaan päästövähennyksiä. EU:n päästöt ovat pienentyneet 41 % sitten järjestelmän käyttöönoton vuonna 2005. Päästökauppadirektiivin mukaan vähintään 50 % päästökaupan tuotoista pitää käyttää ilmasto- ja energiatyöhön. Viimeisimmän saatavilla olevan raportin mukaan 78 % vuosien 2013–2020 päästökauppatuotoista ohjautui näihin tarkoituksiin.
Suomen kansallinen päästökauppaviranomainen on Energiavirasto, joka jakaa Suomelle osoitetut päästöoikeudet laitoksille Suomessa.
Taakanjakosektori on EU:n ilmastopolitiikan yleisen päästökaupan ulkopuolisten alojen osa. Taakanjakosektoriin kuuluvat rakennusten erillislämmitys, työkoneet, maatalous, liikenne ja jätehuolto ja F-kaasut, jotka yhteenlaskettuina tuottavat hieman yli puolet EU:n kasvihuonekaasupäästöistä. Suomen on vähennettävä taakanjakosektorin päästöjään 50 prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä.
–
Euroopan Unioni ohjaa ilmastopolitiikallaan sekä EU-alueen yhteisiä että jäsenmaiden toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi. Tämä ilmastopolitiikka perustuu YK:n ilmastosopimukseen, sitä täydentävään Kioton pöytäkirjaan, Pariisin ilmastosopimukseen 2015 ja YK:n ilmastokokoukseen COP27 Sharm el-Sheikhissä 2022.
EU on Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen maailman kolmanneksi suurin kasvihuonekaasujen tuottaja, jonka osuus maailman kokonaispäästöistä on 8 %. EU on sitoutunut vähentämään nettokasvihuonekaasupäästöjään vähintään 55 prosentilla vuoteen 2030 mennessä vuoden 1990 tasosta. Lisäksi EU:n tavoitteena on saavuttaa ilmastoneutraalius vuoteen 2050 mennessä. EU:n ilmastopolitiikan pääasialliset keinot ovat päästökauppa, taakanjako ja maankäyttö. Päästökauppaa ja taakanjakoa olen käsitellyt lyhyesti yllä olevissa peruskäsitteissä, eikä niihin ole tarkoitus mennä tässä tarkemmin.
Maankäytön, maankäytön muutoksen ja metsänhoidon eli maankäyttösektorin hiilinieluja ja -päästöjä säätelevässä EU:n LULUCF (Land Use, Land Use Change and Forest) -asetuksessa määritellään ne keinot, joilla maankäytön, maankäytön muutosten ja metsien päästöt ja nielut sisällytetään EU:n ilmastotavoitteisiin. Metsät ja maaperä ovat ilmastonmuutoksen hillinnässä tärkeässä roolissa, koska ne ovat tällä hetkellä ainoat vaikuttavat keinot sitoa ja varastoida hiiltä ilmakehästä. Asetuksen tavoitteena on ohjata jäsenmaita vahvistamaan hiilinielujaan ja vähentämään maankäyttösektorin päästöjä. Tavoitteeksi on asetettu, ettei sektorilta aiheudu nettopäästöjä kausilla 2021–2025 ja 2026–2030. Tarkoituksena on parantaa luonnon hiilinieluja, jotta EU:sta tulisi ilmastoneutraali vuoteen 2050 mennessä, ja lisätä luonnon monimuotoisuutta Euroopan vihreän kehityksen ohjelman mukaisesti. Viimeksi mainittu tarkoittaa tässä yhteydessä käytännössä sitä, että hiilinielutavoitteita edistävistä toimista ei saa aiheutua merkittävää haittaa muille ympäristötavoitteille.
LULUCF-asetuksen mukaan kukin jäsenmaa asettaa metsien hiilipäästöille ja -nieluille vertailutason, jonka laskenta perustuu vuosien 2000–2009 toteutuneisiin metsien käyttöä kuvaaviin lukuihin sekä oletukseen siitä, että hoitokäytännöt jatkuvat samanlaisina myös tulevaisuudessa. Näin saatua vertailutasoa vastaan arvioidaan ensimmäisessä vaiheessa metsien hiilinielujen todellista kehitystä vuosina 2021–2025. Jos metsien todellinen hiilinielu on vertailutasoa suurempi, maat voivat saada siitä laskennallista hyötyä tiettyjen taakanjakosektorin tavoitteiden saavuttamisessa. Jos LULUCF-sektori on tarkastelujaksolla laskennallinen päästölähde, pitää jäsenvaltion korvata aiheutuva päästö joko taakanjakosektorin lisätoimilla tai hankkimalla eli ostamalla LULUCF-yksiköitä toiselta jäsenvaltiolta.
Jos LULUCF-sektori on tarkastelujaksolla laskennallinen päästölähde, pitää jäsenvaltion korvata aiheutuva päästö
Vertailutasojen käytöllä LULUCF-asetuksessa tavoitellaan mm. ihmisen lisätoimien, kuten esimerkiksi uusien määräysten ja toimintatapojen käyttöönoton vaikutuksia ilmastoon. Samalla niillä pyritään poistamaan muiden kuin ihmisen tekemien lisätoimien vaikutukset hiilipäästöjen ja -poistumien määriin. Vertailutasojen käyttö tukee tavoitetta kasvihuonekaasujen nielujen säilyttämisestä ja lisäämisestä.
Jos jäsenmaan metsien hiilinielu on tarkastelujaksolla vertailutasoa pienempi, maat voivat laskea vertailutasoa pienemmän hiilinielun niin sanottuun metsäjoustoon asti nollana. Metsäjouston avulla jäsenvaltiot voivat siis kompensoida metsiensä laskennallisia päästöjä. LULUCF-asetuksessa runsasmetsäiset maat, joilla on vain rajalliset mahdollisuudet kasvattaa metsäpinta-alaansa, ovat saaneet suhteellisesti muita suuremman kompensaatiomahdollisuuden. Suomen metsäjouston suuruus on -44,1 hiilidioksidiekvivalenttitonnia.
LULUCF-asetus sisältää metsäjouston lisäksi runsaasti erilaisia laskentamalleja ja -sääntöjä, joita ei tässä yhteydessä ole tarkoituksenmukaista lähteä käsittelemään tarkemmin. Pääasia lienee, että ymmärrämme pääpiirteittäin, mistä asetuksessa on kysymys.
Luonnonvarakeskus (Luke) on maa- ja metsätalousministeriön alainen tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka vastaa LULUCF-asetuksen mukaisten vertailutason ja tarkastelujaksojen hiilinielu- ja -päästötoteutumien laskemisesta Suomessa. Luken mukaan vuoden 2021 kasvihuonekaasuinventaarion LULUCF-sektorin hiilinielut ovat muuttuneet hiilen päästölähteiksi. Tämä johtuu puuston kasvun ja poistuman erotuksen pienenemisestä lisääntyneiden hakkuiden ja alentuneen kasvun vuoksi. Suomen metsät ovat edelleen nettonielu, mutta se ei enää kata LULUCF-sektorin muiden maankäyttöluokkien päästöjä. LULUCF-sektorin maankäyttöluokat ovat metsämaa, viljelysmaa, ruohikkoalueet, kosteikot, rakennettu maa ja muu maankäyttö.
Metsien hiilinielun aleneminen vaikeuttaa LULUCF-sektorin velvoitteen saavuttamista kaudella 2021–2025. Metsä- ja muiden joustomahdollisuuksien käytön lisäksi Suomi joutuu hankkimaan puuttuvat päästöyksiköt muilta jäsenmailta tai kompensoimaan ne taakanjakosektorin yksiköillä.
Luken mukaan metsien alentuneeseen hiilinieluun ovat vaikuttaneet mm. metsien alentunut kasvu, runsaat hakkuut, kivennäismaiden maaperän alentunut hiilinielu ja ojitettujen turvemaiden kasvaneet maaperäpäästöt. Puuston kasvun vaikuttavat mm. metsien pinta-ala, puuston ikärakenne, metsien puustoisuus ja hakkuut sekä metsätuhot. Kasvussa on myös vuosittaista vaihtelua sääolojen, kuten esimerkiksi kasvukauden lämpötilojen ja kuivuuden vuoksi.
Vaikka LULUCF-sektorin kasvihuonekaasuinventaarioihin liittyy epävarmuustekijöitä, kuten lähtötietojen ja menetelmien epävarmuudet, keskimääräisten kertoimien käyttö ja todellisen mittaamisen sijasta tehtävät mallinnukset, voidaan saatuja tuloksia pitää riittävän luotettavina ja ennen kaikkea vertailukelpoisina. Tämä koskee erityisesti hiilipäästöille ja -nieluille asetetun vertailutason ja tarkastelujaksojen toteumatasojen vertailuja. LULUCF-asetuksen pelisäännöt ja tavoitteet ovat kaikille jäsenvaltioille samat, joskin erilaisten tulkintojen mahdollisuus on aina olemassa.
LULUCF-asetuksen pelisäännöt ja tavoitteet ovat kaikille jäsenvaltioille samat
Metsien hiilinielujen merkittävä pieneneminen antaa suomalaiselle metsänhoidolle ja metsätaloudelle paljon ajattelemisen aihetta. Asiassa on paljon erilaisia intressejä, joiden toisinaan koetaan olevan ristiriidassa keskenään. Tavoitteen tulisi kuitenkin olla yhteinen: hyvinvoivat ja hyvin kasvavat metsät, joissa toteutuu luonnon monimuotoisuus, monipuoliset ekosysteemipalvelut ja järkevä taloudellinen hyödyntäminen. Metsien hiilinielun vahvistaminen on mahdollista toteuttaa ilman ristiriitaa näiden tavoitteiden kanssa.
EU:n vihreän kehityksen ohjelma tähtää siis unionin hiilineutraaliuteen vuoteen 2050 mennessä, ja maankäyttösektorin LULUCF-asetus on yksi tärkeä työkalu tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Merkittävää on myös, että komissio biodiversiteettistrategiallaan ja lukuisilla LULUCF-sektoria koskevilla viimeaikaisilla ehdotuksillaan liittää maankäyttösektorin entistä tiiviimmin yhdeksi kokonaisuudeksi luonnon monimuotoisuuden ja sen edistämisen kanssa. Loppujen lopuksi ilmastopolitiikassa ja EU:n vihreän kehityksen ohjelmassa on kyse yhdestä kokonaisuudesta, jossa kaikki vaikutta kaikkeen.
–
Pääasialliset lähteet Euroopan komissio Euroopan Unionin neuvosto. (7.2.2023). Ilmastonmuutos: mitä EU tekee? https://www.consilium.europa.eu/fi/policies/climate-change/ Euroopan parlamentti. (14.3.2023). Mepit hyväksyivät uudet tavoitteet maankäytön ja metsien hiilinieluille. https://www.europarl.europa.eu/news/fi/press-room/20230310IPR77223/mepit-hyvaksyivat-uudet-tavoitteet-maankayton-ja-metsien-hiilinieluille Haakana, M., Haikarainen, S., Henttonen H., Hirvelä H., Hynynen J., Launiainen S., Mehtätalo L., Miettinen A., Mutanen A., Mäkinen, H., Korhonen K., Ollila P., Pitkänen J., Räty M., Salminen H., Tikkasalo O-P., Tuomainen T., Viitanen J. & Vikfors S. (n.d.). Suomen LULUCF-sektorin 2021–2025 velvoitteen toteutuminen. Luonnonvarakeskus. Juntti,P. & Ruohonen A. (2023). Muuttuva metsä. Opas jatkuvaan kasvatukseen. Like. Maa- ja metsätalousministeriö. (n.d.). Maankäyttösektorin sisällyttäminen EU:n ilmastotavoitteisiin. https://mmm.fi/lulucf Mutanen A., Vauhkonen J., Packalen T. & Asikainen A. (2019). LULUCF-asetus ja metsien vertailutaso. [Raportti 4/2019]. Suomen Ilmastopaneeli. Ympäristöministeriö. (n.d.). Euroopan unionin ilmastopolitiikka. https://ym.fi/euroopan-unionin-ilmastopolitiikka
