Institutionaalinen työ pk-yrityksissä näkyy yllättävän selvästi VSME-keskustelussa. Viime kuukausina olen seurannut keskustelua EU:n pk-yrityksille suunnatusta vapaaehtoisesta VSME-kestävyysraportointistandardista. Reaktiot ovat olleet pitkälti myönteisiä. Standardia kuvataan tarpeelliseksi, hyödylliseksi ja oikeansuuntaiseksi kehitykseksi.
Harvemmin pysähdytään kysymään: mitä oikeastaan tapahtuu, kun me asiantuntijoina näin sanomme?
Organisaatiotutkimuksessa käsitteellä institutionaalinen työ (institutional work) tarkoitetaan toimijoiden, kuten yritysten, asiantuntijoiden ja viranomaisten tekemää toimintaa, jonka kautta he luovat, ylläpitävät tai muuttavat yhteiskunnallisia pelisääntöjä ja käytäntöjä. Instituutiot eivät pysy voimassa itsestään vaan siksi, että ihmiset toistavat, selittävät ja legitimoivat niitä arjen toiminnassaan.
Kun vastuullisuusammattilainen sanoo, että VSME on välttämätön ja hyödyllinen, hän ei ainoastaan kuvaa sääntelyä. Hän osallistuu sen legitimiteetin rakentamiseen. Hän tekee institutionaalista työtä, usein tiedostamattaan. Tämä ei siis ole syytös, vaan havainto.
Miten legitimiteetti syntyy ja miten pidämme sitä yllä?
EU:n kestävyyssääntely on syntynyt ennen kaikkea rahoitusmarkkinoiden, suuryritysten arvoketjujen ja vertailukelpoisen datan tarpeista. Se on looginen osa laajempaa järjestelmää, jossa pääoma, riskit ja vastuullisuus kytkeytyvät yhteen. Mutta kun katse siirretään pk-yritysten arkeen, asetelma muuttuu.
Pienessä yrityksessä vastuullisuus on usein yrittäjän arvopohjaa, arjen käytäntöjä ja verkostoja. Se ei ensisijaisesti ala eikä sen pidäkään alkaa raportointirakenteesta. VSME edustaa mittarilähtöistä ja rakenteellista ajattelutapaa, joka on syntynyt toisenlaista toimintaympäristöä varten.
Kun asiantuntijat puolustavat tätä rakennetta, he osallistuvat instituution ylläpitämiseen. Institutionaalisen teorian näkökulmasta tämä on normaalia. Instituutiot pysyvät vakaana juuri siksi, että toimijat uusintavat niitä. EU-sääntelyä eivät ylläpidä vain komissio tai EFRAG. Sitä ylläpitävät myös tuhannet konsultit, kouluttajat ja vastuullisuusasiantuntijat, joiden tekemä työ kumuloituu yleiseksi hyväksynnäksi.
Työssään vastuullisuusasiantuntijat tekevät usein huomaamattaan myös ajallista institutionaalista työtä, esimerkiksi rakentamalla kiireen tuntua. Kun perustelemme standardin tärkeyttä sillä, että ”nyt kannattaa toimia, jotta pysytään mukana”, luomme mielikuvaa sääntelystä vääjäämättömänä luonnonvoimana. Kiireen rakentaminen on tehokas tapa saavuttaa legitimiteettiä, mutta se saattaa samalla vaientaa kriittisen keskustelun siitä, sopivatko raportointilogiikan rytmi ja tarkoitusperät pk-yrityksen arkeen ja edistävätkö ne yrityksen liiketoiminnallisia päämääriä.
Toinen asia on se, kuinka nopeasti muuttuva sääntely-ympäristö saattaa asettaa paitsi koko sääntelyjärjestelmän, että myös sitä ylläpitävät voimat outoon valoon. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat Omnibus-muutosehdotukset, jotka ovat opettaneet meille kaikille, että se mikä ensin näyttää kiireelliseltä ja välttämättömältä, voikin jo kohta olla poliittisesti neuvoteltavissa.
Omnibus-muutosehdotukset ovat opettaneet meille kaikille, että se mikä ensin näyttää kiireelliseltä ja välttämättömältä, voikin jo kohta olla poliittisesti neuvoteltavissa.
Institutionaalinen työ ei tarkoita vain muutoksen ajamista. Se voi olla myös olemassa olevan järjestelmän vakauttamista ja ylläpitoa. Kun normalisoimme raportointikehyksen osaksi pk-yrityksen arkea ilman, että tarkastelemme sen suhteellisuutta ja käytännön hyötyä, saatamme vahvistaa rakennetta, joka ei lähde pk-yrityksen omista tarpeista eikä palvele niitä. Tämä ei tarkoita, että VSME olisi aina huono, vaan että sen legitimiteetti ei saisi olla automaattinen.
Vastuullisuusammattilaisilla on tässä merkittävä rooli. Voimme toimia pelkkinä sääntelyn välittäjinä, tai voimme toimia tulkkeina, jotka sovittavat sääntelyn logiikkaa ja tarkoitusperiä pk-yrityksen todellisuuteen ja tarpeisiin. Voimme nostaa esiin kysymyksiä sääntelyn suhteellisuudesta, käytännöllisyydestä ja todellisista liiketoimintahyödyistä.
Institutionaalinen työ voi olla myös kriittistä ja rakentavaa.
Jos haluamme aidosti tukea pk-yrityksiä vihreässä siirtymässä, meidän on uskallettava tarkastella sääntelyä sekä sisältä että ulkoa. Tieteen näkökulma auttaa näkemään, että pelisäännöt eivät ole neutraaleja. Ne syntyvät tietyistä intresseistä ja vahvistuvat, kun me toistamme niitä.
Monilla vastuullisuusammattilaisilla on vahva usko siihen, että EU:n sääntely kehittää yrityksiä oikeaan suuntaan. Tässä on jotakin samaa kuin institutionaalisen työn teoreettisessa ajattelussa: kun ihmiset toistavat, selittävät ja puolustavat sääntelyä, he eivät ainoastaan tulkitse sitä, vaan he rakentavat sen legitimiteettiä osana sosiaalista todellisuutta.
Beunen & Patterson (2019) esittävät, että institutionaalinen työ sisältää sekä pyrkimyksiä muuttaa pelisääntöjä että pyrkimyksiä ylläpitää ja vahvistaa olemassa olevaa järjestystä. He korostavat, että tämä ei ole vain tarkoituksellista toimintaa, vaan myös diskursiivista, monitoimijaista ja ajallisesti kumuloituvaa prosessia – juuri sellaisia prosesseja, joissa sääntelyn puolesta puhuminen usein tapahtuu.
Samaan aikaan tutkimus osoittaa, että toiminta ei ole yksisuuntaista. Arenas ym. (2020) kuvaavat, kuinka vastuulliset yrittäjät tasapainoilevat olemassa olevien pelisääntöjen ja niiden muuttamisen välillä. He mukautuvat instituutioihin riittävästi saadakseen yleistä hyväksyntää, mutta pyrkivät samalla muokkaamaan toimintaympäristöään päämäärilleen sopivammaksi vaikuttamalla järjestelmän sisältöön sisältäpäin. Sopeutuminen ja vaikuttaminen eivät ole toistensa vastakohtia, vaan tapahtuvat usein rinnakkain.
Kriittinen ja rakentava näkökulma auttaa ymmärtämään myös pk-yritysten ja vastuullisuusasiantuntijoiden roolia. Kun yritys ottaa käyttöön esimerkiksi VSME-raportointikehikon, se voi samanaikaisesti vahvistaa sääntelyn asemaa ja tulkita sitä omista lähtökohdistaan. Kun asiantuntija auttaa soveltamaan standardia, hän ei vain siirrä sääntelyn vaatimuksia eteenpäin, vaan myös priorisoi ja soveltaa niitä käytäntöön. Tämä voi tehdä vaatimustenmukaisuudesta harkittua strategista asemoitumista.
Edellä kerrottu avaa myös, miksi asiantuntijoiden kommentit eivät ole vain teknistä selittämistä. Ne ovat osa laajempaa toimintaa, jossa sääntelyjärjestelmä ylläpitää itseään myös meidän tulkintojemme ja kertomustemme kautta. Kannustankin kaikkia vastuullisuusasiantuntijoita auttamaan pk-yrityksiä tekemään omaa institutionaalista työtään, eli määrittelemään itse, mitä kestävyys heidän yritykselleen ja ydinliiketoiminnalleen tarkoittaa sen sijaan, että vain sopeudutaan ulkopuolelta annettuihin vaatimuksiin ja mittareihin.
Lähteet:
Arenas, D., Strumińska-Kutra, M., & Landoni, P. (2020). Walking the tightrope and stirring things up: Exploring the institutional work of sustainable entrepreneurs. Business Strategy and the Environment.
Beunen, R. & Patterson, J. (2019). Analysing institutional change in environmental governance: Exploring the concept of institutional work. Journal of Environmental Planning and Management.
Granqvist, N., & Gustafsson, R. (2016). Temporal institutional work. Academy of Management Journal.
Henttonen, K., (2025). Institutional work of born-circular ventures. Journal of Circular Economy.
FI 
EN 