Yritysvastuun yhteydessä puhutaan usein yrityksen arvoista, missiosta ja visiosta. Tämä on ymmärrettävää, sillä ne luovat pohjan yrityksen kulttuurille ja toimintatavoille, myös vastuullisuudelle.

Meidän jokaisen arvot luovat pohjan sille, miten toimimme ja miten reagoimme asioihin. Toiselle perhe ja sitoutuminen voivat olla tärkeitä arvoja, kun toinen taas arvostaa vapautta ja riippumattomuutta. Toiselle rehellisyys ja suoraselkäisyys ovat jokapäiväinen toimintapa, kun taas joku toinen voi olla näiden suhteen merkittävästikin joustavampi.

Ihan samalla tavalla yrityksen arvot määrittelevät yrityskulttuuria ja näkyvät yrityksen päivittäisessä toiminnassa ja johtamisessa. Ja koska arvot ohjaavat jokaisen yrityksen toimintaa, kannattaa miettiä, mikä meille yrityksenä on tärkeää ja sanoittaa se yrityksen arvoiksi. Silloin yrityksessä kaikille syntyy ymmärrys siitä, millä pohjalla toimitaan ja mihin suuntaan ollaan menossa. Tällainen yhteinen pohja auttaa myös eteenpäin esimerkiksi silloin, kun pitää tehdä päätöksiä hankalissa tilanteissa.

Tätä arvojen pohtimista ja sanoittamista kannattaa tehdä huolellisesti ja mahdollisimman isolla porukalla, jolloin yhdessä mietityt ja päätetyt arvot kannustavat koko henkilöstöä toimimaan niiden mukaisesti ja yrityksen parhaaksi. Yhdessä päätettyihin arvoihin on kaikkien helpompi sitoutua.

On myös hyvä hoksata, että meillä jokaisella, ihan niin kuin jokaisella yritykselläkin on arvot – joko tiedostetut tai tiedostamattomat. On parempi sanoittaa ne arvot selkeästi yrityksen ohjenuoraksi kuin mennä mutumenetelmällä jokainen eri suuntaan.

On myös hyvä hoksata, että meillä jokaisella, ihan niin kuin jokaisella yritykselläkin, on arvot – joko tiedostetut tai tiedostamattomat.

Sitten kun tiedämme, miltä pohjalta hommaa tehdään, on hyvä pysähtyä myös hetkeksi miettimään, miksi sitä tehdään. Mikä on meidän yrityksemme olemassaolon tarkoitus, mihin sitä tarvitaan? Mitä me tällä yritystoiminnallamme saamme aikaan ja minkälaisia vaikutuksia sillä on ennen kaikkea meidän sidosryhmiimme eli vaikkapa asiakkaisiin tai alihankkijoihin?

Yrityksen tehtävän eli mission voi kiteyttää vaikka sen tunnuslauseeseen, kuten eräs suomalainen ruokatalo tekee: hyvä ruoka – parempi mieli. Tekemällä hyvää ruokaa yritys parantaa kaikkien sidosryhmiensä hyvinvoinnin edellytyksiä. Missio voi olla myös ihan yksinkertaisesti vaikka se, että yritys valmistaa ihmisille laadukkaita ja viihtyisiä koteja. Silloin yrityksessä tiedetään, että se on rakennusfirma ja keskitytään siihen eikä aleta siinä sivussa myymään kalastustarvikkeita.

Koska yritystoimintakin on tavoitteellista, eli sillä pyritään johonkin, on hyödyllistä aina välillä pysähtyä hetkeksi miettimään vielä sitäkin, mihin haluamme mennä ja mitä tavoittelemme. Missä haluamme olla vaikkapa kolmen tai viiden vuoden päästä?

Tämä tavoite eli yrityksen visio voi ihan hyvin olla aika kunnianhimoinenkin eli sellainen, mikä tällä hetkellä voi tuntua melko mahdottomalta. Ihan tähtiä taivaalta ei kannata lähteä tavoittelemaan, mutta kunnianhimoiset tavoitteet kyllä kannustavat meitä enemmän ja parempiin suorituksiin kuin liian löysät tavoitteet.

Tavoitteemme voi olla esimerkiksi kehittyä kaupunkimme tai alueemme suurimmaksi yritykseksi alallamme. Tällöin se tavoite on hyvä sitoa johonkin konkreettiseen ja mitattavaan, vaikkapa liikevaihtoon. Hyvät tavoitteet ovat muutenkin aina selkeästi mitattavissa ja seurattavissa. ”Jatkuva erinomaisuuden tavoittelu ja innovointi tekevät meistä joka päivä parempia” tai ”Haluamme luoda elinvoimaisemman maapallon lapsillemme” eivät ole visioita, vaan silkkaa sanahelinää. ”Johtava pohjoiseurooppalainen ruokatalo” tai ”Olla maailman kiehtovin lifestyle-designbrändi, joka on tunnettu rohkeista kuvioistaan” sen sijaan ovat selkeitä visioita, joista tosin jälkimmäinen hankalasti mitattava.

Arvoja, missiota ja visiota on hyvä päivittää silloin tällöin, ainakin nyt noin kolmen vuoden välein, sillä aika kuluu ja kaikki muuttuu tosi nopeasti, kuten tiedämme.

Meillä kaikilla, siis myös yrityksillä, voi olla näiden ”päivittäisten” arvojen lisäksi pitkän aikavälin niin sanottuja päämääräarvoja eli isompia tärkeäksi kokemiamme arvokokonaisuuksia, kuten esimerkiksi luonnonsuojelun edistäminen, ihmisten välinen yhdenvertaisuus tai vaikkapa oman toimialan kehittäminen valtakunnallisesti. Ne voivat näkyä toiminnassamme koko ajan ja ne voivat myös osaltaan ohjata toimintaamme ainakin aina silloin, kun siihen on mahdollisuus ja se tuntuu mielekkäältä.

Arvot, missio ja visio. Oleellisimmat asiat tiivistettyinä yhteen diaan.